Viime yona taittui viimeinen junamatkamme Intiassa, kun matkasimme Madgaosta Mumbaihin. Oih, Indian railways, tulee ikava! Juna-asemilla on lehti- ja kirjakauppoja, kioskikarryja, joista voi ostaa pikkusyotavaa ja juomista, hyvia ja halpoja ravintoloita (yleensa veg. restaurant ja non veg. erikseen, koska kaikki hindut eivat syo kasvisruokaa ravintoloissa, joissa valmistetaan liharuokia), monenlaisia odotushuoneita (ladies' ja a.c. waiting roomit erikseen), ja Madgaon asemalta loydettiin myos nettikahvila. Ja entas junat! Siella kaupitellaan samosoja, ihanaa chaita, maukasta aamiaista, lounasta ja illallista, ja kanssamatkustajat saattavat tarjota evaitaan ja neuvojaan kohteisiimme (ja myos niihin paikkoihin, joihin emme ole menossa). Junissa on valmiiksi lakanat, tyynyt ja peitot, ja mukavaa henkilokuntaa. Ja vessoissa on peilit! Mita luksusta!
Intia on vastakohtien maa. Liikenteessa on yksi saanto (tuuttaa paljon ja lujaa), joka puolella on melua, halinaa ja ruuhkaa, kaikki kaytanteet vaihtelevat ja mikaan ei ole varmaa. Kun asuu maassa, jossa vallitsee hallitsematon kaaos, ihmiset nayttavat kayttavan energiansa pienten asioiden jarjestelyyn ja saannostelyyn: pikkuleivat asetellaan sievasti ja tasmallisesti lasipurkkeihin, vihannekset kauniisiin kekoihin, varillisista pulvereista tehdaan pikkutarkasti kauniita kuviota poydille - ylipaataan kaikki, mita esilla on, asetellaan symmetrisesti ja jarjestelmallisesti. Lentokentalla rakastettiin leimaamista. Lentolippu leimattiin kahdesti ja jokaiseen kasimatkatavaraan piti liittaa pikkulappu, johon lyotiin leima, ja ennen lentokoneeseen astumista jokainen leima tarkastettiin. Junalipun ostamista, perumista ja teidustelemista varten taytyy tayttaa lappu, matkatavaroiden sailoon jattamista varten piti tayttaa toinen, ja toisinaan netissa kayminenkaan ei onnistu ilman passia (emme paasseet Varanasin yliopiston kirjastoonkaan, kun emme olleet alynneet ottaa passeja mukaan). Ja sitten kun astut takaisin kadulle, olet taas keskella sekasortoa.
Papereiden leimailun lisaksi intialaiset tykkaavat kyeta lyomaan ihmisiinkin jonkinlaisia leimoja. Varsinkin alkumatkasta uskonto tuli monesti heti puheeksi, ja uusien ihmisten kanssa keskusteltaessa "Do you believe in God?" tai "What's your religion?" saattoi olla seuraava kysymys sen jalkeen, kun he olivat kysyneet nimiamme. Vaikka Intiassa onkin monia eri uskontoja edustettuina, ei "Well, non" tuntunut kelpaavan vastaukseksi. Nykyaan kierran vastaamisen kertomalla, etta suurin osa suomalaisista on kristittyja. Tulevaisuuden ammattiakin tiedustellessa on helpompaa sanoa aikovansa opettajaksi kuin etta alkaisi kertoa harkitsevansa ja etsivansa viela omaa polkuaan ja alaansa. Epavarmuutta ei niella taalla kovin helposti.
Tulevaisuuden suunnittelu on taalla muutenkin vahan erilaista. Tulvivassa Janakpurissa keskustelimme yhden nuoren nepalilaismiehen kanssa, joka kertoi haaveilleensa laaketieteen opinnoista, mutta koska hanen tehtavansa perheen ainoana poikana oli hankkia perheelle rahaa ja varoja siskon naimisiinmenoa varten, oli han mennyt apteekkiin toihin ja suunnitteli nyt aloittavansa opintonsa vasta joidenkin vuosien paasta. Perhe menee taalla aina kaiken muun edelle ja ajatus siita, etta meilla muutetaan 19-vuotiaana kotoa pois ja lahdetaan itsenaistymaan ja rakentamaan omaa elamaa, on taalla aivan vieras.
Meilla on enaa nelja yota Intiassa jaljella. Mielessa pyorii jo Thaimaa ja Bangkok tulvineen, mutta ennen kuin matkamme ensimmainen etappi jaa taaksemme, on Mumbaissa viela paljon nahtavaa ja tehtavaa, idleja syotavana ja monta ihanaa chai-kuppia juotavana (taalla sita taas osataan tehda!).