Viime torstaiaamuna nousimme Luang Prabangissa bussiin ja edessa oli valovuosia kestava matka Vietnamin rajalle. Matkasuunnitelmammehan ei ollut ihan taydellinen; olimme lahteneet etela-Laosista pohjoiseen ja sitten tulimme takaisin etelaan silla suuntana oli etela-Vietnam. Mutta joskus vain pitaa kayda mutka pohjoisessa paastakseen etelaan. Ensimmaisen etapin, bussimatkan Luang Prabangista Vientianeen, oli maara kestaa yhdeksan tuntia ja olimme laskeneet ehtivamme hyvin Vientianesta Savannakhetiin lahtevaan yobussiin. Todellisuudessa emme kuitenkaan olleet perilla viidelta, vaan lahempana kahdeksaa ja bussimme lahti puoli yhdeksalta. Kun sitten kavikin ilmi, etta bussit Savannakhetiin lahtivatkin etelaiselta bussiasemalta ja me olimme pohjoisella, ei auttanut muu kuin hypata tapotayteen tuk-tukiin, vannottaa kuskia ajamaan lujaa ja toivoa parasta. Kun sitten muut matkustajat olivat jaaneet kyydista ja olimme saaneet eraan korealaisen miehen hermostumaan, kuskimme lahti kaahaamaan lapi keskustan ja kohti etelaista bussiasemaa. Jossain vaiheessa vilkaisimme kelloa, joka oli 20.33. "Peli on menetetty", totesimme. Mutta juuri silloin kaannyimme bussiasemalle, kuski kiihdytti viela ja jarrutti lahtevien bussien kohdalla. Hyppasimme ulos ja hakkasimme Savannakhetiin lahtevan bussin ikkunaa. Bussi oli kaksikerroksinen sleeper-bussi, mutta meidat ohjattiin alakertaan. Ellu meni edelta ja sai paikan, joten meita Tuulin kanssa kehotettiin kompimaan eteenpain, pienelle ovelle. Oven takana oli matala makuutila, joka oli heti kuskin penkin takana. Makuutilassa oli jo kolme laotyttoa meidan lisaksi, mutta mahduimme joten kuten nukkumaan. Kun olimme paasseet liikkeelle, pysahdyimme melkein heti, silla Laosin bussit ovat hajoavaa laatua ja niita taytyy korjailla tuon tuostakin (itsehan tosin nukuin tassa vaiheessa jo sikeasti aasialaista hengityssuojaa kayttavan laotyton ja aasialaiseen sleeper-bussiin liian pitkan Tuulin valissa, mutta kuulin jalkikateen tasta bussinkorjausoperaatiosta).
Aamulla olimme perilla, pari tuntia myohassa kuten tavallista. Soimme aamiaista bussiaseman vieressa enka ollut pitkaan aikaan ollut niin iloinen hammastikuista. Olimmehan sentaan matkustaneet jo 24 tuntia. Yhtakkia tarjoilija kysyi: "Where you go? Vietnam?" ja osoitti lahtevia busseja. Eras lansimaalainen pariskunta kertoi heidan olevan menossa bussilla suoraan Vietnamiin, Hueen asti. Harkitsimme puoli minuuttia ja totesimme: "syteen tai saveen". Meita nimittain vahan jannitti, silla meillahan ei ollut viisumia Vietnamiin. Alle kahden viikon visiitilla viisumia ei tarvitse, mutta viranomaiset rajalla vaativat nahda paluulipun, josta nakyy maasta poistuminen. Olimme kuulleet suomalaistravellerilta tekaistun lentolipun esittamisesta, mutta emme olleet vaivautuneet moiseen. Raapustimme bussimatkalla kirjallisen matkasuunnitelman, jonka suunnittelimme esittavamme rajalla paluulippujen puuttuessa. Rajalla meita hermostutti viela enemman. Jouduimme poistumaan bussista ja jattamaan rinkkamme sisalle. Laosin puolella rajaa sujautimme yhden dollarin setelit diskreetisti passiemme valiin ennen kuin ojensimme ne virkailijoille ja toivoimme parasta. Saimmekin leimat passeihimme - "used" - Laosin viisumi kaytetty. Sitten taas vahan jannitti. Bussimme oli jo kaasuttanut rajan yli rinkkamme mukanaan. Mietimme milta rajalla pitikaan Madventuresin oppien mukaan nayttaa, vahan vasyneelta ja hymyilevalta ja alkaa itkea vasta sitten kun tilanne on toivoton. Vietnamin puolella rajaa oli nelja tarkastuspistetta, joissa ensimmaisessa tarkastettiin passi, toisessa mitattiin ruumiinlampo (36,4 astetta, ei hataa), kolmannessa oli jalleen passintarkastus ja neljannessa saimme leiman joka oikeuttaa kahden viikon oleskeluun maassa - hurraa! Olimme hyvin huojentuneita. Toisin kavi belgialaispariskunnan, joista mies oli oleillut Laosissa kolme kuukautta mutta nyt, maasta poistuessaan, kavikin ilmi etta hanelle oli leimattu vain kuukauden viisumi. Tallaisesta tilanteesta selvittiin onneksi rahalla, mutta kyllahan se kirpaisi.
Huessa olimme perilla ennatyksellisesti etuajassa. Tasta kaupungista ei ole oikein mitaan sanottavaa, silla kavimme ainoastaan nukkumassa siella ennen tanne Nha Trangiin jatkamista. Junamatka kesti vaivaiset 12 tuntia, jonka aikana vietnamilaiset matkatoverimme tarjoilivat meille paikallisia herkkuja: sokeriliemeen kastettua bambunvartta ja lehteen kaarittya levamonjaa jonka sisalla on taikinaa. Tuli jotenkin ikava Indian cuisinea.
Nyt olemme viettaneet muutaman paivan Vietnamin rannikolla Nha Trangissa. Aurinkoa ei ole juuri nayttaytynyt, mika on tietysti vahan pettymys sinansa, mutta voihan sita pilvisellakin saalla olla rannalla. Ja jos ei halua olla rannalla, niin voi menna 3D cafehen katsomaan Joulutarinaa, silla joulutunnelmaa ei muuten taalta loydy. Eilen paadyimme sattumalta eraan vietnamilaisen valokuvaajan, Loc Main, valokuvagalleriaan. Mies oli kaynyt Suomessakin ja naytti kuvia Suomesta. Tuli vahan koti-ikava, kun naki kuvissa Suomen suven, mutta ikavaa vahan helpotti tieto siita ettei valoisasta ja vehreasta kesasta ole talla hetkella Suomessa tietoakaan. Huomenna matkamme jatkuu kohti Saigonin kaaosta. Pelkaan liikennetta jo valmiiksi, mutta ei kai se nyt pahempaa voi olla kuin Intiassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti