Vientiane

Saavuimme lauantaina Laosiin ja laskimme rinkat selasta Vientianessa, maan pikkuisessa paakaupungissa. Paikka on janna sekoitus modernia lansimaalaisuutta ja aasialaista periferiaa. Vientianea ei voi verrata muiden Aasian maiden sykkiviin miljoonakaupunkeihin, vaan taalla asukkaita on 200 000, kahvilat menevat kiinni kuudelta, suurin osa ravintoloista yhdeksan-kymmenen aikaan ja uhmakkaimmatkin rebellit sulkevat ovensa keskiyohon mennessa. Keskustan paakadun varsi on taynna ihania kahviloita, joissa voi herkutella oikean makuisella latella ja ihanilla kakuilla, hienoissa putiikeissa on varikkaita laukkuja, silkkimekkoja, huiveja, sopoja pussukoita, koruja ja kaikenlaista kaunista (mita voisi haalia mukaansa, jos rinkan tilavuus ei olisi niin arsyttavan rajallinen) ja ruokakauppojen hyllyt notkuvat lansimaalaisia herkkuja (kuten nakkileipaa!). Majapaikkojen tarjonta on kuitenkin melko rajallinen. Osa paikallisista osaa jonkun verran englantia, jotkut muutaman fraasin ja loput puhuvat sellaisella aksentilla, etta varsinaisen kommunikaation maara keskusteluissa jaa nollaan. Arkkitehtuurikin on erikoinen kombinaatio hokkeleita, tavanomaisia taloja ja moderneja kerrostaloja, tosin oikeita pilvenpiirtajia ei ainakaan viela kaupungin siluetista nouse.

Ja sitten ruoka, en oikein tieda miten sita kuvailisi. Nuudeleita, kasviksia, possua, jos sellaista harrastaa, ja puoli teelusikallista kalakastiketta. Ei oikein maistu miltaan Intian ihanien curryjen, kurmien ja masaloiden jalkeen. Mietoihin mossoihin kyllastyneina tilasimme tanaan sitten mausteista ruokaa, Juulille papaija-nuudelisalaattia ja mulle ja Ellulle mausteista kasviscurrya. Juuli sai lajan nuudeleita, joiden seassa oli arviolta 50 valkosipulinkyntta ja raastettu puolikas porkkana, ja meidan potut, sipulit ja porkkanat saapuivat poytaan miedossa kookosliemessa (mutta oli kylla silti hyvaa). Laos hammentaa meita. Onneksi pad thai on hyvaa, mutta se onkin toisaalta thaimaalainen ruoka...

Paikallisissa lehdissa paivitellaan nuorten uusia villityksia (kannykoita ja merkkivaatteita), autot ajavat hitaasti pitkin paakaupungin katuja ja ihmiset ovat ystavallisia ja rauhallisia, naiset kulkevat Lao-hameissaan ja kaduilta on helppo bongailla munkkeja oransseissa kaavuissaan. Opaskirjamme mukaan Laos on vasta hitaasti siirtymassa 2000-luvulle, enka vaita vastaan. Uuden ja vanhan, lansimaalaisen ja aasialaisen yhteensulautuminen on jossain lahitulevaisuudessa, talla hetkella lankkaripaikat tuntuvat taalla jotenkin paalleliimatuilta.

Tanaan vuokrattiin pyorat ja kaytiin ihastelemassa kultaista temppelia. Taalla on meneillaan That Luang -festivaali, joten vakea oli hurjasti ja kaikki kantoivat uskomattomia kukkalaitteita munkeille, joidenkin kantamiseen tarvittiin jopa kaksi. Orkidea- ja paasiashenkisiin kukkarykelmiin oli myos kiinnitetty kauniisti taiteltuja seteleita ja huumaavan tuoksuisia suitsukkeita, ja tunnelma oli iloinen. Matka jatkui ison suihkulahteen ohi ja riemukaari-kopion alitse autojen lomassa kohti Cope-centrea. Paikasta voisi melkein tehda oman postauksen, mutta laitan nyt vain linkin . Paikka oli toteutettu tosi hienosti ja innovatiivisesti, joten jos joku paattaa pakata kimpsunsa ja kampsunsa ja ostaa lipun Vientianeen, niin kannattaa kayda. Me pyorailimme sateessa kotiin. Viela on kaksi yota Vientianessa jaljella, huomenna jannitan, saanko luvan lentaa viiden viikon paasta Kiinaan ja perjantaina bussi kiidattaa (heh) meidat Vang viengiin. Taalla Laos laittaa nukkumaan, kuullaan taas uusista kohteista!