Joulu-olo

Olemme saapuneet matkamme viimeiseen etappiin, Thaimaahan. Tulimme Koh Phanganille joitain paivia sitten, ja vaikka kuukausi on salakavalasti vaihtunut jouluiseksi, hanget korkeat nietokset korvataan taalla valkoisella hiekalla, jaiset jarvet turkoosilla merella ja joululaulut Justin Bieberilla -Aasian kestosuosikilla. En tieda, minne kaikki kolme kuukautta ovat kadonneet, enaa on vain yhdeksan yota jaljella, ennen kuin Lusian paiva koittaa ja matkamme paattyy Bangkokin lentokentalla. Ajatukset ovat jo kaantyneet jouluun ja kotiin, vaikken nyt koti-Suomeen palaakaan, vaan yhteen kotoisaan kainaloon Kiinaan. Rauhallista toista adventtia!

Video on olematon, mutta toivottavasti teille edes kuuluu paremmin kuin minulle nettikahvilan ratisevista kuulokkeista :)

Historian havinaa

Oho, aika on hurahtanut ja olemme jo Kambodzassa!

Saigonista, eli nykyisesta Ho Chi Minhista sen verran, etta 31 vuotta sitten loppui Vietnamin sota. Kavimme sodalle omistetussa War Remnants -museossa katselemassa valokuvia kaikista pahuuksista mita Yhdysvallat ovat maassa saaneet aikaan. USA:n hieno ajatus oli siis pelastaa Etela-Vietnam pohjoisen kommunistien otteesta, mutta paatyi tuhoamaan ja tappamaan kaikkea ja kaikkia. Itketti monta kertaa. Kaikkien maailman ihmisten pitaisi kayda tassa museossa, jotta nakisi mita sota saa aikaan. Pahinta kaikista on se, etta sota oli aika hiljattain, ja se etta USA jatkaa "sotimista rauhan puolesta" tanakin paivana muissa maissa, tietenkin omaa etuaan ajaen. Lisaksi sodan jaljet vaikuttavat viela pitkaan Vietnamissa. Jenkit paattivat suihkutella myos ilmaan myrkkykaasuja, jotka jaavat ihmisen kehoon ja siirtyvat sukupolvelta toiselle. Viela tanakin paivana Vietnamissa syntyy taman takia lapsia ilman kasia tai jalkoja, enka edes viitsi kuvailla milta ne kuvat nayttivat. Katukuvassa sota ei tana paivana juuri nay, silla maiseman tayttavat tuhannet skootterit ja turistit seka jaloissa pyorivat katukauppiaat ja kauneushoitolat. (Suosittelen kuumakivihierontaa)

Shokista toivuttuamme lahdimme matkaan kohti Kambodzaa. Paasimme bussilla sujuvasti suoraan Siem Reapiin asti. Tosin matka kesti 4,5h pidempaan kuin meille luvattiin, mutta mitas pienista, ainahan voi syoda evaita. Tanaan lahdimme katsastamaan maailman suurimman uskonnollisen rakennuksen, Angkor Watin, auringonnousussa. Klo 05.30 mesta oli jo taynna turisteja. No, olihan se ihan hienoa kun kivitemppelin silhuetti nakyi vasten oranssia taivasta. Maksoimme paivalipusta 20 dollaria ja kuskista 5 dollaria, joten ajeltiin sitten alueen temppeleilla koko rahan edesta, nimittain 7h. Parin ekan temppelin jalkeen kivet alkoivat vahan kyllastyttaa ja kokemuksesta tuli pikemminkin Angkor Watever. Kavimme myos temppelissa jossa Tomb Raider-leffa on kuvattu. Harmi, ettei paljon muuta muista elokuvasta kuin Angelina Jolien pikkushortseissa ja sen, etta Angelina on vienyt sopoja kambodzalaislapsia myos kotiinsa adoption merkeissa. Ainiin, punakmeerit tuhosivat aikanaan Angkor Watin patsaita, mutta se onkin jo toinen tarina.

Huomenna paasemme taas harrastamaan lempipuuhaamme eli syomaan evaita bussiin. Talla kertaa kohteena Thaimaa!

Good morning, Vietnam

Viime torstaiaamuna nousimme Luang Prabangissa bussiin ja edessa oli valovuosia kestava matka Vietnamin rajalle. Matkasuunnitelmammehan ei ollut ihan taydellinen; olimme lahteneet etela-Laosista pohjoiseen ja sitten tulimme takaisin etelaan silla suuntana oli etela-Vietnam. Mutta joskus vain pitaa kayda mutka pohjoisessa paastakseen etelaan. Ensimmaisen etapin, bussimatkan Luang Prabangista Vientianeen, oli maara kestaa yhdeksan tuntia ja olimme laskeneet ehtivamme hyvin Vientianesta Savannakhetiin lahtevaan yobussiin. Todellisuudessa emme kuitenkaan olleet perilla viidelta, vaan lahempana kahdeksaa ja bussimme lahti puoli yhdeksalta. Kun sitten kavikin ilmi, etta bussit Savannakhetiin lahtivatkin etelaiselta bussiasemalta ja me olimme pohjoisella, ei auttanut muu kuin hypata tapotayteen tuk-tukiin, vannottaa kuskia ajamaan lujaa ja toivoa parasta. Kun sitten muut matkustajat olivat jaaneet kyydista ja olimme saaneet eraan korealaisen miehen hermostumaan, kuskimme lahti kaahaamaan lapi keskustan ja kohti etelaista bussiasemaa. Jossain vaiheessa vilkaisimme kelloa, joka oli 20.33. "Peli on menetetty", totesimme. Mutta juuri silloin kaannyimme bussiasemalle, kuski kiihdytti viela ja jarrutti lahtevien bussien kohdalla. Hyppasimme ulos ja hakkasimme Savannakhetiin lahtevan bussin ikkunaa. Bussi oli kaksikerroksinen sleeper-bussi, mutta meidat ohjattiin alakertaan. Ellu meni edelta ja sai paikan, joten meita Tuulin kanssa kehotettiin kompimaan eteenpain, pienelle ovelle. Oven takana oli matala makuutila, joka oli heti kuskin penkin takana. Makuutilassa oli jo kolme laotyttoa meidan lisaksi, mutta mahduimme joten kuten nukkumaan. Kun olimme paasseet liikkeelle, pysahdyimme melkein heti, silla Laosin bussit ovat hajoavaa laatua ja niita taytyy korjailla tuon tuostakin (itsehan tosin nukuin tassa vaiheessa jo sikeasti aasialaista hengityssuojaa kayttavan laotyton ja aasialaiseen sleeper-bussiin liian pitkan Tuulin valissa, mutta kuulin jalkikateen tasta bussinkorjausoperaatiosta).

Aamulla olimme perilla, pari tuntia myohassa kuten tavallista. Soimme aamiaista bussiaseman vieressa enka ollut pitkaan aikaan ollut niin iloinen hammastikuista. Olimmehan sentaan matkustaneet jo 24 tuntia. Yhtakkia tarjoilija kysyi: "Where you go? Vietnam?" ja osoitti lahtevia busseja. Eras lansimaalainen pariskunta kertoi heidan olevan menossa bussilla suoraan Vietnamiin, Hueen asti. Harkitsimme puoli minuuttia ja totesimme: "syteen tai saveen". Meita nimittain vahan jannitti, silla meillahan ei ollut viisumia Vietnamiin. Alle kahden viikon visiitilla viisumia ei tarvitse, mutta viranomaiset rajalla vaativat nahda paluulipun, josta nakyy maasta poistuminen. Olimme kuulleet suomalaistravellerilta tekaistun lentolipun esittamisesta, mutta emme olleet vaivautuneet moiseen. Raapustimme bussimatkalla kirjallisen matkasuunnitelman, jonka suunnittelimme esittavamme rajalla paluulippujen puuttuessa. Rajalla meita hermostutti viela enemman. Jouduimme poistumaan bussista ja jattamaan rinkkamme sisalle. Laosin puolella rajaa sujautimme yhden dollarin setelit diskreetisti passiemme valiin ennen kuin ojensimme ne virkailijoille ja toivoimme parasta. Saimmekin leimat passeihimme - "used" - Laosin viisumi kaytetty. Sitten taas vahan jannitti. Bussimme oli jo kaasuttanut rajan yli rinkkamme mukanaan. Mietimme milta rajalla pitikaan Madventuresin oppien mukaan nayttaa, vahan vasyneelta ja hymyilevalta ja alkaa itkea vasta sitten kun tilanne on toivoton. Vietnamin puolella rajaa oli nelja tarkastuspistetta, joissa ensimmaisessa tarkastettiin passi, toisessa mitattiin ruumiinlampo (36,4 astetta, ei hataa), kolmannessa oli jalleen passintarkastus ja neljannessa saimme leiman joka oikeuttaa kahden viikon oleskeluun maassa - hurraa! Olimme hyvin huojentuneita. Toisin kavi belgialaispariskunnan, joista mies oli oleillut Laosissa kolme kuukautta mutta nyt, maasta poistuessaan, kavikin ilmi etta hanelle oli leimattu vain kuukauden viisumi. Tallaisesta tilanteesta selvittiin onneksi rahalla, mutta kyllahan se kirpaisi.

Huessa olimme perilla ennatyksellisesti etuajassa. Tasta kaupungista ei ole oikein mitaan sanottavaa, silla kavimme ainoastaan nukkumassa siella ennen tanne Nha Trangiin jatkamista. Junamatka kesti vaivaiset 12 tuntia, jonka aikana vietnamilaiset matkatoverimme tarjoilivat meille paikallisia herkkuja: sokeriliemeen kastettua bambunvartta ja lehteen kaarittya levamonjaa jonka sisalla on taikinaa. Tuli jotenkin ikava Indian cuisinea.

Nyt olemme viettaneet muutaman paivan Vietnamin rannikolla Nha Trangissa. Aurinkoa ei ole juuri nayttaytynyt, mika on tietysti vahan pettymys sinansa, mutta voihan sita pilvisellakin saalla olla rannalla. Ja jos ei halua olla rannalla, niin voi menna 3D cafehen katsomaan Joulutarinaa, silla joulutunnelmaa ei muuten taalta loydy. Eilen paadyimme sattumalta eraan vietnamilaisen valokuvaajan, Loc Main, valokuvagalleriaan. Mies oli kaynyt Suomessakin ja naytti kuvia Suomesta. Tuli vahan koti-ikava, kun naki kuvissa Suomen suven, mutta ikavaa vahan helpotti tieto siita ettei valoisasta ja vehreasta kesasta ole talla hetkella Suomessa tietoakaan. Huomenna matkamme jatkuu kohti Saigonin kaaosta. Pelkaan liikennetta jo valmiiksi, mutta ei kai se nyt pahempaa voi olla kuin Intiassa.

Khop chai!

Olemme vaihtaneet tuubaamisen temppeleihin. Luang Prabang on kovin sieva ja hyvin romanttinen kaupunki pohjois-Laosissa, Mekong-joen rannalla. Iltaisin joenrannan ravintoloiden lyhdyt syttyvat ja tassa tunnelmallisessa atmosfaarissa voi nauttia illallisensa. Meidan valintamme kuitenkin on ravintoloista se, jossa valkoisten lautasliinojen sijasta on vessapaperitorpot keskella poytaa ja jonka ruokalista on lyhyt ja kursailematon (eli halpa!), silla matkapaivia on edessa viela monta eika veronpalautuksia viela nay tililla moneen viikkoon. Temppeleita taalla olisi hyvin paljon, mutta lopulta paadyimme kaymaan ainoastaan siina mahtavimmassa.

Tanaan naimme sen, mita olin Luang Prabangissa odottanut, eli vesiputoukset. Siella ne olivat, kaiken sen suuren ja mahtavan ja vihrean ja huumaavaantuoksuisen luonnon (jonka halki kulki asfalttitie mutta se on sivuseikka) keskella. Uiskentelimme kylmassa vedessa kuin vedenneidot konsanaan, varoimme teravia kivia pohjassa emmeka uskaltaneet uida putouksen alle. Tama harmittaa meita jo nyt, mutta turvallisuus ennen kaikkea. Taalla paratiisin keskella aika vain katosi ja minibussimme oli pian lahdossa takaisin kaupunkiin emmeka olleet viela edes nahneet suurinta vesiputousta. Kymmenessa minuutissa meidan taytyi juosta ohi hitaasti kulkevien elakelaisten, rapsia muutama vahan huono kuva valtavana ryoppyna putoavasta vedesta ja reippailla polkua pitkin takaisin parkkipaikalle. Kotimatkalla minibussimme pysahtyi paikallisessa kylassa emmeka oikein tienneet mita ajatella asiasta - mika oikeus meilla on tunkeutua heidan kylaansa katsomaan kuin mita tahansa nahtavyytta. Lapset olivat niin suloisia ja resuisissa vaatteissa, etta pala nousi kurkkuun. Ostimme heilta kuitenkin pienia matkamuistoja ennen kotiinpaluuta.

Huomisaamuna jatamme Luang Prabangin. Bussi vie meidat takaisin etelaan, Vientianeen ja sielta Savannakhetiin, josta jatkamme edelleen Vietnamin rajalle. Edessa oleva pitka matka kiemurtelevia vuoristoteita pitkin uuvuttaa jo valmiiksi, mutta toisaalta on kutkuttavan jannaa olla jalleen tien paalla, odottaa uusia maisemia ja sita mika meita maaranpaassa odottaakaan.

VV

Vang Vieng. Mita siita nyt kirjottaisi. Paikassa on kaksi huomionarvoista asiaa: alyttoman kaunis maisema ja tubing. Tubing eli tubaaminen eli tubettaminen (rakkaan lapsen monet nimet) tarkoittaa kaytannossa sita, etta vuokraat itsellesi taytetyn traktorin sisakumen ja killuttelet silla alas jokea. Hupi ei suinkaan lopu tahan! Tubaamisesta on tullut niin suosittua, etta joen ymparille on kasvanut rantabaareja jotka heittavat janoiselle tubettajalle koyden ja hilaavat rantaan. Eika siinakaan viela kaikki, viskishotit ovat ilmaisia ja drinkkeja ei myyda suomalaiseen tapaan laseittain, vaan ampareittain!

Okei, Vang Viengissa on sittenkin kolme huomionarvoista asiaa; edellisten lisaksi ravintoloissa naytetaan loputtomasti Frendien ja Family Guyn tuotantokausia! Voiko parempaa sunnuntaipaivan ajanvietetta kuvitellakaan?

Tapasimme monta matkaajaa, jotka ovat jaaneet koukkuun Vang Viengiin, mutta meille onneksi riitti yksi kerta ja nyt olemme saapuneet onnellisesti reilun 7 tunnin bussimatkan jalkeen Laosin romanttiseen temppelikaupunkiin, Luang Prabangiin. Huomenna edessamme siintavat Unescon maailmanperintokohteet vesiputouksineen paivineen.

Vientiane

Saavuimme lauantaina Laosiin ja laskimme rinkat selasta Vientianessa, maan pikkuisessa paakaupungissa. Paikka on janna sekoitus modernia lansimaalaisuutta ja aasialaista periferiaa. Vientianea ei voi verrata muiden Aasian maiden sykkiviin miljoonakaupunkeihin, vaan taalla asukkaita on 200 000, kahvilat menevat kiinni kuudelta, suurin osa ravintoloista yhdeksan-kymmenen aikaan ja uhmakkaimmatkin rebellit sulkevat ovensa keskiyohon mennessa. Keskustan paakadun varsi on taynna ihania kahviloita, joissa voi herkutella oikean makuisella latella ja ihanilla kakuilla, hienoissa putiikeissa on varikkaita laukkuja, silkkimekkoja, huiveja, sopoja pussukoita, koruja ja kaikenlaista kaunista (mita voisi haalia mukaansa, jos rinkan tilavuus ei olisi niin arsyttavan rajallinen) ja ruokakauppojen hyllyt notkuvat lansimaalaisia herkkuja (kuten nakkileipaa!). Majapaikkojen tarjonta on kuitenkin melko rajallinen. Osa paikallisista osaa jonkun verran englantia, jotkut muutaman fraasin ja loput puhuvat sellaisella aksentilla, etta varsinaisen kommunikaation maara keskusteluissa jaa nollaan. Arkkitehtuurikin on erikoinen kombinaatio hokkeleita, tavanomaisia taloja ja moderneja kerrostaloja, tosin oikeita pilvenpiirtajia ei ainakaan viela kaupungin siluetista nouse.

Ja sitten ruoka, en oikein tieda miten sita kuvailisi. Nuudeleita, kasviksia, possua, jos sellaista harrastaa, ja puoli teelusikallista kalakastiketta. Ei oikein maistu miltaan Intian ihanien curryjen, kurmien ja masaloiden jalkeen. Mietoihin mossoihin kyllastyneina tilasimme tanaan sitten mausteista ruokaa, Juulille papaija-nuudelisalaattia ja mulle ja Ellulle mausteista kasviscurrya. Juuli sai lajan nuudeleita, joiden seassa oli arviolta 50 valkosipulinkyntta ja raastettu puolikas porkkana, ja meidan potut, sipulit ja porkkanat saapuivat poytaan miedossa kookosliemessa (mutta oli kylla silti hyvaa). Laos hammentaa meita. Onneksi pad thai on hyvaa, mutta se onkin toisaalta thaimaalainen ruoka...

Paikallisissa lehdissa paivitellaan nuorten uusia villityksia (kannykoita ja merkkivaatteita), autot ajavat hitaasti pitkin paakaupungin katuja ja ihmiset ovat ystavallisia ja rauhallisia, naiset kulkevat Lao-hameissaan ja kaduilta on helppo bongailla munkkeja oransseissa kaavuissaan. Opaskirjamme mukaan Laos on vasta hitaasti siirtymassa 2000-luvulle, enka vaita vastaan. Uuden ja vanhan, lansimaalaisen ja aasialaisen yhteensulautuminen on jossain lahitulevaisuudessa, talla hetkella lankkaripaikat tuntuvat taalla jotenkin paalleliimatuilta.

Tanaan vuokrattiin pyorat ja kaytiin ihastelemassa kultaista temppelia. Taalla on meneillaan That Luang -festivaali, joten vakea oli hurjasti ja kaikki kantoivat uskomattomia kukkalaitteita munkeille, joidenkin kantamiseen tarvittiin jopa kaksi. Orkidea- ja paasiashenkisiin kukkarykelmiin oli myos kiinnitetty kauniisti taiteltuja seteleita ja huumaavan tuoksuisia suitsukkeita, ja tunnelma oli iloinen. Matka jatkui ison suihkulahteen ohi ja riemukaari-kopion alitse autojen lomassa kohti Cope-centrea. Paikasta voisi melkein tehda oman postauksen, mutta laitan nyt vain linkin . Paikka oli toteutettu tosi hienosti ja innovatiivisesti, joten jos joku paattaa pakata kimpsunsa ja kampsunsa ja ostaa lipun Vientianeen, niin kannattaa kayda. Me pyorailimme sateessa kotiin. Viela on kaksi yota Vientianessa jaljella, huomenna jannitan, saanko luvan lentaa viiden viikon paasta Kiinaan ja perjantaina bussi kiidattaa (heh) meidat Vang viengiin. Taalla Laos laittaa nukkumaan, kuullaan taas uusista kohteista!

Let's panic!

Olemme saapuneet Bangkokiin. Lentokentta ja kaupungin keskusta ovat tulvattomia. Maanvaihdos on melkein tajunnanrajayttavaa. Bangkok on pilvenpiirtajia, ilmajunia, trendikkaita ja hassusti englantia aantavia thaimaalaisia, uutta ruokaa ja valuuttaa. Koko ensimmaisen paivan paani oli sekaisin: "Mita tama maksaa, paljonko se on rupioisssa, ai niin paljon, onpa kallista!" (Vaikka hinnat ovat edelleen Suomen tasoon verrattuna halpoja, on ero Intiaan huomattava.) Turistimestoja notkuvalla Khao San -kadulla vilkkuvat KFC:n, Burger Kingin, Subwayn, Makkarin ja muiden ylikansallisten riistoketjujen neonvalokyltit, ravintoloissa soivat lansimaiset hittibiisit ja kojuissa myydaan viimeisinta katumuotia. Ihmiset ja uutiset spekuloivat tulvan seuraavia vaiheita, pysyyko keskusta kuivana, kauanko tulva viela jatkuu ja niin edelleen.

Me sen sijaan nautimme taiteesta viimeisena paivanamme Bangkokissa, silla huomenna aloitamme matkan kohti Laosia. Kavimme Bangkokin Arts and Culture Centressa, missa oli mm. kuninkaan 84-vuotissynttareiden kunniaksi jarjestetyn maalauskisan satoa (Kunkun palvonta on kasittamatonta, aija on suurinpiirtein jumalolento kuvista paatellen) ja - kuinka ollakaan - nayttely tulvasta! Infotekstissa selvitettiin etta kyseisen nayttelyn suunnittelu alkoi heinakuussa (monsuunin alku), jolloin ei viela tiedetty kuinka ajankohtaiseksi aihe tuleekaan. Teoksia maustettiin infoplajayksilla tulvasta. (Klikkaamalla saa kuvaa suuremmaksi)

Let's Panic


No Food - What to Do?

P.s. Kotivaki voi hengahtaa, Laosissa ei tulvi. :)

Liian pitka aasialaiseksi ja muuta

Kansallisen (Finriski 2007) -tutkimuksen yhteydessä tehtyjen mittausten mukaan 25-34 -vuotiaiden naisten keskipituus oli 165 cm (lahde aina yhta luotettava wikipedia). Itse olen 170 senttimetria, ja niista viisi on todellakin liikaa. Nepalilaisessa bussissa istuin polvet lujasti kiinni edessa istuvan selkanojassa ja niskatuki loppui siihen, missa oma niskani alkoi. Birganjissa kolautin paani aina, kun astuin kylpyhuoneesta ulos ja nukuin vinottain sangyssa, kun sangynpaadyt eivat antaneet periksi. Joissain paikoissa jalkani saavat nauttia yoilmasta, kun sanky loppuu kesken. Junien makuupaikoilla ei ole muutenkaan ruhtinaallisesti tilaa, mutta mina saan olla ergonomisesti leuka rinnassa, jos haluan istua vuoteellani. En halua edes kuvitella, millaista 180-senttisilla on. Nytkin kolautin paani tietokoneen ylla olevaan hyllyyn.

Viime yona taittui viimeinen junamatkamme Intiassa, kun matkasimme Madgaosta Mumbaihin. Oih, Indian railways, tulee ikava! Juna-asemilla on lehti- ja kirjakauppoja, kioskikarryja, joista voi ostaa pikkusyotavaa ja juomista, hyvia ja halpoja ravintoloita (yleensa veg. restaurant ja non veg. erikseen, koska kaikki hindut eivat syo kasvisruokaa ravintoloissa, joissa valmistetaan liharuokia), monenlaisia odotushuoneita (ladies' ja a.c. waiting roomit erikseen), ja Madgaon asemalta loydettiin myos nettikahvila. Ja entas junat! Siella kaupitellaan samosoja, ihanaa chaita, maukasta aamiaista, lounasta ja illallista, ja kanssamatkustajat saattavat tarjota evaitaan ja neuvojaan kohteisiimme (ja myos niihin paikkoihin, joihin emme ole menossa). Junissa on valmiiksi lakanat, tyynyt ja peitot, ja mukavaa henkilokuntaa. Ja vessoissa on peilit! Mita luksusta!

Intia on vastakohtien maa. Liikenteessa on yksi saanto (tuuttaa paljon ja lujaa), joka puolella on melua, halinaa ja ruuhkaa, kaikki kaytanteet vaihtelevat ja mikaan ei ole varmaa. Kun asuu maassa, jossa vallitsee hallitsematon kaaos, ihmiset nayttavat kayttavan energiansa pienten asioiden jarjestelyyn ja saannostelyyn: pikkuleivat asetellaan sievasti ja tasmallisesti lasipurkkeihin, vihannekset kauniisiin kekoihin, varillisista pulvereista tehdaan pikkutarkasti kauniita kuviota poydille - ylipaataan kaikki, mita esilla on, asetellaan symmetrisesti ja jarjestelmallisesti. Lentokentalla rakastettiin leimaamista. Lentolippu leimattiin kahdesti ja jokaiseen kasimatkatavaraan piti liittaa pikkulappu, johon lyotiin leima, ja ennen lentokoneeseen astumista jokainen leima tarkastettiin. Junalipun ostamista, perumista ja teidustelemista varten taytyy tayttaa lappu, matkatavaroiden sailoon jattamista varten piti tayttaa toinen, ja toisinaan netissa kayminenkaan ei onnistu ilman passia (emme paasseet Varanasin yliopiston kirjastoonkaan, kun emme olleet alynneet ottaa passeja mukaan). Ja sitten kun astut takaisin kadulle, olet taas keskella sekasortoa.

Papereiden leimailun lisaksi intialaiset tykkaavat kyeta lyomaan ihmisiinkin jonkinlaisia leimoja. Varsinkin alkumatkasta uskonto tuli monesti heti puheeksi, ja uusien ihmisten kanssa keskusteltaessa "Do you believe in God?" tai "What's your religion?" saattoi olla seuraava kysymys sen jalkeen, kun he olivat kysyneet nimiamme. Vaikka Intiassa onkin monia eri uskontoja edustettuina, ei "Well, non" tuntunut kelpaavan vastaukseksi. Nykyaan kierran vastaamisen kertomalla, etta suurin osa suomalaisista on kristittyja. Tulevaisuuden ammattiakin tiedustellessa on helpompaa sanoa aikovansa opettajaksi kuin etta alkaisi kertoa harkitsevansa ja etsivansa viela omaa polkuaan ja alaansa. Epavarmuutta ei niella taalla kovin helposti.

Tulevaisuuden suunnittelu on taalla muutenkin vahan erilaista. Tulvivassa Janakpurissa keskustelimme yhden nuoren nepalilaismiehen kanssa, joka kertoi haaveilleensa laaketieteen opinnoista, mutta koska hanen tehtavansa perheen ainoana poikana oli hankkia perheelle rahaa ja varoja siskon naimisiinmenoa varten, oli han mennyt apteekkiin toihin ja suunnitteli nyt aloittavansa opintonsa vasta joidenkin vuosien paasta. Perhe menee taalla aina kaiken muun edelle ja ajatus siita, etta meilla muutetaan 19-vuotiaana kotoa pois ja lahdetaan itsenaistymaan ja rakentamaan omaa elamaa, on taalla aivan vieras.

Meilla on enaa nelja yota Intiassa jaljella. Mielessa pyorii jo Thaimaa ja Bangkok tulvineen, mutta ennen kuin matkamme ensimmainen etappi jaa taaksemme, on Mumbaissa viela paljon nahtavaa ja tehtavaa, idleja syotavana ja monta ihanaa chai-kuppia juotavana (taalla sita taas osataan tehda!).

Hello, Goodbye

Paiva jos toinenkin on vierahtanyt Arambolissa. Vietamme taalla viela yhden paivan ennen kuin jatamme Goan rannat taaksemme ja hyppaamme Mumbain-junaan.

Eilen aamulla pohdimme paivan suunnitelmaa ja mietimme kaikenlaisten reippaiden asioiden tekemista ennen aamiaista. Sitten totesimme moisten mietteiden olevan turhia ja suuntasimme aamiaiselle. Rantaravintolan aamuchai oli kuten aina taalla etelassa, liian vetista. Joka kerta toivomme sen olevan hyvaa, mausteista ja makeaa kuten pohjoisessa aina oli, mutta myos joka kerta joudumme pettymaan. Minusta tuntuu, etta viela jonain paivana tama kaikki kertynyt sisainen rauhani muuttuu valtavaksi chai-raivoksi, jonka kohdistan kaikkiin niihin teenkeittelijoihin jotka aliarvioivat makunystyroitani.

Paivan ohjelmassa oli myos etsia apteekki. Medical storen sijaintia kysyimme Simritilta, iloiselta naiselta jolla on pyykinpesupalvelu guest housessamme. "It's a long way. Twenty minutes." Useimmiten intialaisilta kysyessa matkan pituutta vastaus on kymmenen minuuttia, joten apteekki tosiaan taisi olla kaukana. Lahdimme siis matkaan, mutta ensin paatimme poiketa muutamassa kaupassa matkan varrella... Ja saimme todeta Simritin olleen oikeassa: matka todella oli pitka, silla saavutimme apteekin noin kolmen ja puolen tunnin kuluttua. Ennen paamaaramme saavuttamista neuvottelimme kirjakauppiaan kanssa muutamien kirjojen hinnoista ("But this book is broken?!""No madame, it's a good book") , teimme herateostoksia pimeassa (sahkokatkos, mika iloinen yllatys juuri kun olet takahuoneessa sovittamassa bikineja), tingimme three roses -korusta (vai three horses, kuka naista tietaa), hypistelimme pallolaukkuja ja yritimme etsia Tuulille niita kaikista taydellisimpia mustia haaremihousuja, joita han on etsinyt halki Intian. Kaikki tama oli niin kovin uuvuttavaa, etta pysahdyimme lounaalle houkuttelevan edullisen nakoiseen paikkaan. Aamiaisasiatkin olivat superhalpoja. Puri bhaji 35 rupiaa! Lassi 30 rupiaa! Haaveilimme jo seuraavasta aamiaisesta ja paadyimme pannukakkuihin (tai pain cakes, kuten ruokalistalla toisinaan lukee). Taman ravitsevan lounaan jalkeen jatkoimme matkaamme, hitaasti, silla pysahdyimme valokuvaamaan tienposkessa tonottavaa tv:ta ja muita jannittavia asioita. Olemme olleet Intiassa jo niin monta viikkoa, etta jotkut nakemamme asiast eivat enaa tunnu niin eriskummallisilta, mutta sitten sita muistaa etta hei, minulla ei viela ole valokuvaa pyykkikasaa paansa paalla kantavasta miehesta eika kukkaseppeleilla koristellusta rekasta. Vihdoin loysimme parikin apteekkia ja laakkeetkin saimme.

Kotiin palattuamme kello oli kuusi, niin kuin se aina tuntuu olevan kun mietimme paljonko se mahtaa olla. Taalla ajalla ei sinansa ole oikeastaan valia, koska meidan ei useimmiten tarvitse olla mihinkaan tiettyyn aikaan missaan. Toisinaan on tietysti miellyttavampi liikkua valoisaan aikaan, joten on hyva tietaa kuinka paljon on aikaa ennen kuin aurinko laskee. Illalla soimme illallista rantaravintolassa ja uskaltauduin tilaamaan jattikatkarapuja normikasviscurryjen sijaan. Hyvia olivat.

Nyt toisessa nettipaikassa dataillut Ellu taitaa jo odotella kotiovellamme ja koska I'm the keeper of the keys, pitaa menna!

Tunnelmia Arambolista

Diwali, valon juhla, alkaa 26-28.10 viikonloppuna.

Juhla kestaa 22 paivaa, jolloin lapsilla on koulusta lomaa.

Onko tama se reality-tv?

Rekkojen ja muiden isojen kulkuneuvojen takana lukee muille kuskeille ystavallinen kehotus kayttaa toottia ohittaessa, jotta kuski osaa antaa tieta.

Pesukoneella pyykit puhtaaksi, superia!

Intialaiset haluavat fyysisen kohteen mita palvoa, jopa kristinuskossa.

Niin risteille kuin hindujumalille uhrataan kukkaseppeleita ja kynttiloita.

Perhe on pahin. Ja korruptio.

Olemme vahan puhkoneet travellerikuplaa sitten viime kerran. Anjunaan saavuttuamme loydettiin hostelli, jota pyorittaa vanha mummeli. Koska Intiassa suku on tarkein ja vanhusten hoito jaa lasten harteille, oli mummon luona kaymassa lapsista lastenlapsiin saakka. Tutustuimme mummon tyttarenpoikaan, joka naytti meille nuorten hengailumestoja. Saimme myos perheen sedalta (kaikki sukulaisuussuhteesta riippumatta kutsuivat hanta sedaksi) kutsun perheen grillijuhliin. Tietysti hyvaksyimme kutsun; mika loistava tilaisuus nahda paikallisten elamaa livena! Tama perhe tosin oli kaikkea muuta kuin perusintialainen, silla se oli kristitty, varakas ja supermoderni kun lapsenlapsetkin asuvat Kanadassa ja Australiassa.

Juhlissa seta joi lasista raakaa vodkaa ja kertoi meille tarinoita elamastaan. Han oli hiljattain perinyt asunnon ja tullut Englannista Intiaan huomatakseen etta talo oli vallattu. Intiassa tamakin on mahdollista. Lisaksi hostellin pihaan on majoittunut perhe, joka ei suostu lahtemaan. Koko tilanne on monimutkainen, silla pihanvaltaajat ovat hinduja eika kristitty perhe halua aiheuttaa riitaa. Lisaksi Intiassa on saanto, jonka mukaan perhe joka on asunut samassa paikassa 30 vuotta, saa ostaa maan valtion maaraamaan hintaan. Perhe on valittanut viranomaisille, jotka ottavat rahaa ensin toiselta perheelta ja menevat sitten toisen perheen luo pyytamaan lisaa rahaa. Lopputulos on, etta naennaisesti jotain on yritetty tehda, mutta todellisuudessa mitaan ei tapahdu ja poliisiseta on rikastunut lyhyessa ajan hyvin paljon. Juttu on ollut oikeudessa 8 vuotta. Kaytannossa jompikumpi perhe joutuu ostamaan maan, kristityt tosin markkinahintaan, joka on noin 10 kertaa kalliimpi kuin valtion hinta.

Grillijuhlista toivuttuamme jatkoimme matkaa Anjunasta Aramboliin. Vaihdamme jo tottuneesti bussista toiseen seka matkustamme stressitta seisomapaikoilla tapotaydessa bussissa. Arambol on rauhallinen, travellerihenkea huokuva pikkupaikka jossa on kaikkea pienella alueella. Ravintoloissa on joka ilta ohjelmaa livemusasta elokuviin ja jamisessioihin. Tanaan kavimme katsomassa elokuvan, joka tosin alkoi tunnin myohassa sahkokatkon vuoksi. Odotteluun on onneksi jo tottunut, silla kaikki taalla kestaa kauan eika kenellakaan ole kiire tehda mitaan, edes tilaamaasi ruokaa. Intian paiva on luultavasti huomattavasti pidempi kuin 24 tuntia. Viihdymme taalla siihen asti, etta junamme lahtee Madgaonin kaupungista kohti Mumbaita 27 paiva.



Matkalla Anjunasta Aramboliin

Travellerikuplassa

Nyt olemme siella mista koko Intia-seikkailumme oikeastaan alun perin piti alkaa. Goa olisi ollut pehmea lasku ennen suurkaupunkien vilinaa, mutta maantieteelliset realiteetit saivat meidat muuttamaan alkuperaista suunnitelmaa ja matkaamaan lapi pohjoisten kaupunkien ja kaymaan mutkan Nepalissa ennen etela-Intiaan suuntaamista. Vietamme Goan Palolem Beachilla yhteensa nelja paivaa ja asumme rannalla edullisessa huoneessa, jota vuokraa intialainen perhe. Talo on betonia, mutta katto kyhatty pellista ja pressuista, joten seinan ja katon valista paasevat otokat sisaan. Mutta ei se mitaan, tata vartenhan olemme raahanneet rinkoissamme moskiittoverkkoja, jotka virittelemme oiksi vuoteeseemme. Aanieristys talossa ei tietenkaan ole absoluuttinen, joten iltaisin nukahdamme meren kohinaan ja aamuisin heraamme kun perhe heraa ja aloittaa aamutoimet.

Turistikausi alkaa vasta ensi kuussa, joten rannalla on viela jokseenkin hiljaista. Joka puolelta kuuluu sahausaania ja tasaista naputusta, kun ravintoloita ja bungaloweja pystytetaan. Tuntuu jokseenkin hullulta, etta paikat taytyy rakentaa joka vuosi uudestaan, kun hokkelit eivat kesta monsuuneja.

Taalla Goalla oleminen herattaa hieman ristiriitaisia tunteita, silla toisaalta olemme juuri pahimmassa travellerikuplassa, kun syomme mannermaista aamiaista rantakadun ravintoloissa, vaihdamme Intia-kokemuksia israelilaisten kanssa (Intia on taynna matkustavia israelilaisia, uskokaa pois. Tai sitten olemme vain alkaneet tiedostaa enemman israelilaisten lasnaolon tutustuttuamme israelilaisiin Keralassa), vietamme paivat rannalla ja mietimme delfiinien bongaamista. Mutta toisaalta, taalla on aivan ihanaa. Meri-ilma on raikkaampaa kuin sisamaassa, jossa ilmankosteus tekee kaikesta sietamattomampaa, meidan ei tarvitse kayda vakivallatonta vastarintaa riksakuskeja vastaan kun ei ole pakko lahtea rantakadulta mihinkaan, eivatka kaupunkien saasteet ahdista henkea.

Kaikkea

Tahan asti pisin pysahdyksemme, kokonaista kuusi paivaa, Varkalassa on hujahtanut vauhdilla. Matkaan on mahtunut lekottelua rannalla, hyvaa ruokaa, seka mukavia uusia tuttavuuksia. Toisaalta Intia jaksaa aina yllattaa, eika mitaan kotona itsestaanselvaa asiaa kannata pitaa varmana. Lemmikkikoirat ovat oisin aggressiivisia ja nukkumaan mennessa saattaa huomata etta avain ei mene lukkoon jonka seurauksena hostellin omistaja herattaa koko talon paukuttelemalla helahoidon vasaralla irti ovesta. Kauneushoitolan tati lupasi helpottaa taakkaani viemalla turhiksi havaitsemiani vaatteita naapuruston koyhille. Jatin myos maailmaa nahneen romaanini seuraavalle lukijalle ja vaihdoin sen uuteen opukseen kirjatorilla.

Huomenaamuna matkamme jatkuu kohti Goan aurinkotuoleja ja bungaloweja. Tosin nama ihanuudet saavuttaaksemme matkustamme ensin 20 tuntia junalla. Juna tuntuu kuitenkin luksusvaihtoehdolta bussiin verrattuna. Siella on WC, tasainen kyyti, makuupaikka ja chaimyyjia jotka kulkevat pitkin kaytavia kaupitellen tuota ihanaa joulun makuista teejuomaa, jota Suomessa tulemme kaipaamaan.

Jokainen paiva Intiassa tuo mukanaan yllatyksia. Kuten bussimatkatuttavuutemme Ashok filosofoi, Intiassa on kaikkein rikkainta ja kaikkein huonointa, kaikkein kauneinta ja kaikkein ruminta, kaikkein parasta ja kaikkein kauheinta. Kaikesta tasta kaikkeudesta huolimatta en voi olla laskematta paivia siihen etta lennan kotiin toisen puoliskoni luokse.

Verkkaista elamaa paratiisirannalla

Olemme jattaneet kaupunkien polyt taaksemme ja siirtyneet Varkalan paratiisirannalle Keralaan. Hammentavista junakokemuksista Intiassa voisi kirjoittaa tovin jos toisenkin, mutta tyytykaamme vain mainitsemaan etta taalla edes junaraiteiden looginen numerojarjestys ei ole itsestaanselvyys ja asemarakennuksen sijainnin paikantaminen junasta ulos tullessa jo saavutus sinansa. 18 tunnin matkustamisen jalkeen saavuimme kuitenkin kohteeseen ja pari paivaa taalla on kulunut leppoisasti.

Heti saavuttuamme Varkalaan tutustuimme israelilaiseen pariskuntaan, joilla on suloinen 3-vuotias poika. He suosittelivat meille majapaikkaa Varkalan etelaisella kalliolla, joka osoittautuikin taydelliseksi sijainniltaan: takapihalta laskeutuu portaat suoraan merenrantaan. Nyt on siis aika hankkia se katu-uskottava rusketus, johon suuremmissa kaupungeissa reissatessa ei ole viela ollut mahdollisuutta. Harmillisesti eilen aurinko ehti laskea ennen kuin olimme uutterasti tinkineet katukaupoissa kaikista tarvittavista auringonottoon tarvittavista lisavarusteista (saronki, keralalaista kirjallisuutta, toppi, nilkkakoru, kynttiloita hauskassa paketissa... missa vaiheessa ylimaaraisesta materiasta eroonpaaseminen muuttuikin salakavalasti tavaran hillittomaksi haalimiseksi?), mutta onneksi olemme omaksuneet rennon travelleriasenteen - miksi kiirehtia tanaan, kun huomennakin ehtii. Tasta tulee myos mieleen Scandinavian Music Groupin biisi Elenasta joka tietaa etta se mika on tarkeaa on tarkeaa myos myohemmin. Tanaankin olemme tehneet vain hyvin vahan asioita varsinaisesti. Aamulla etsimme sen parhaimman aamiaispaikan (tuoreita asioita kiitos!) ja sitten menimme kauneushoitolaan. Nahtavasti meikkaamisen lopettaminen on saanut meidat ehostamaan noita hindulaisittain saastaisimpia kehonosia, eli jalkoja. Pedikyyrin jaljilta jalkamme ovat nyt puunatut, jynssatyt, rasvatut, hennatatuoidut ja varpaankyntemme lakatut. Taman operaation jalkeen olikin taas jo iltapaiva, ja auringonottoaikaa enaa hyvin vahan. Ehka sitten huomenna, ellei seuraavista junalipuista taisteleminen vie koko paivaa.

Intia kohtaa Ranskan Pondicherryssa

Neljan paivan aikana liikuimme valtavan pitkan matkan. Matkaan mahtui monta kaannetta: polyinen bussimatka Patnaan, majapaikan metsastaminen kahdelta yolla, lennot Bengaluruun samassa koneessa ylaluokkaisten intialaisten kanssa seka jatkoyhteysjunalipuista taisteleminen. Intian junalipujen varaussysteemi on taysin kasittamaton. Liput ovat viikoiksi eteenpain varattuja, turisteille on 2 henkilon varauskiintio per juna ja yhtakkia kaksi paivaa ennen matkaa varautuu uusi kiintio uusilla paikoilla, puhumattakaan varauslistoista tai siita etta puoli tuntia ennen junan lahtoa paikkoja yhtakkia loytyykin. Lopulta saavuimme kuitenkin vihdoin paamaaraamme Pondicherryyn bussilla jossa ei ollut ovia. Todellinen ilmastoitu bussi.

Pondicherry on entinen ranskan siirtomaakunta ja vanhojen aikojen henki nakyykin miltei joka kadunkulmassa. Meilla on huone ranskalaisperheen omistamassa majatalossa rauhallisella kadulla ranskalaiskorttelissa. Tana aamuna soimme perheen keittiossa aamupalaa ja jutustelimme kaikesta Ranskan, Suomen ja Intian valilla. Tama ihana merenrantakaupunki on sopiva tuulahdus Eurooppaa keskella Intiaa. Taalla on hyva olla ja vain nauttia olemassaolosta. Niin ja syoda hyvin. Ensimmaista kertaa matkan aikana tuntuu silta kuin olisimme lomalla.

Stressipakolaiset

Aasian matkan tarkoitus oli itse matkan lisaksi lahtea rentoutumaan ja etsimaan inspiraatiota ja motivaatiota gradujen vasaamiseen. Olemme kuitenkin saaneet huomata, etta vaikka Suomen arjen murheet ovat jaaneet taakse, tilalle tulee vahan erilaisia huolenaiheita.

Perjantai-iltana kuudelta nousimme bussiin, aurinko laski ja tuli hamaraa, Kathmandu naytti erilaiselta ja kauniilta, tuntui taas niin hullulta ajatella, etta oikeasti olemme taalla. Puristin sylissa jo nyt hankittua joulahjaa ja ikava iski. Kun loytaa jonkun, jonka kanssa haluaa viettaa joka paivan aina silmien avaamisesta ja aamukahvista siihen saakka, etta valot sammutetaan ja toivotetaan hyvaa yota, niin millainen mielenhairio saa ihmisen vapaaehtoisesti lahtemaan tuhansien kilometrien paahan toisesta neljaksi kuukaudeksi? Valilla on muistuteltava itselleen, miksi tanne halusi ja mista oli haaveillut kaikki ne vuodet, jolloin tama matka tuntui utopistiselta unelmalta.

Kathmandun sininen hetki vaihtui kuitenkin pian yokkailyyn, kun paivallinen ei viihtynytkaan mahassani. Vaikka Intia on roskaisten ojien ja kadunvarsien luvattu maa, olen itse koittanut vieda aina kaikki roskat majapaikkojen roskiksiin. Nyt kuitenkin heittelin kaytettyja muovipusseja bussin ikkunasta mutaisiin ojiin ja toivoin, etta paattymattomalta tuntunut 13 tunnin yobussimatka loppuisi ja paasisin lepaamaan.

Perilla vasyneita matkalaisia odotti harmaa ja polyinen kaupunki. Rinkkamme olivat sotkeutuneet harmaiksi tavaratilassa ja heti bussista hypatttyamme kymmenen riksakuskia keraantyi ymparillemme tiedustelemaan, minne olimme matkalla. Janakpur ei ole mikaan turistikohde, joten minne tahansa mennimmekaan, kaansimme kaikkien paat. Valilla on aika raskasta olla nahtavyys.

Kaiken lisaksi tapaturmat tuntuvat seuraavan meita: pommi rajahti Delhin hovioikeuden edessa kaupungissa oleillessamme, Agra-Varanasi-valin juna tormasi siita seuraavana paivan, kun olimme itse taittaneet saman junamatkan, Lumbinissa ollessamme maa jarisi, nepalilainen turistikone syoksyi maahan Kathmandun lahella jatettyamme kaupungin ja eilen aamulla guest housemme parvekkeelta katselimme tulvivia katuja, ihmiset olivat polviaan myoten vedessa. Vaikka meille ei kuitenkaan ole onneksi sattunut mitaan, ymparilla tuntuu tapahtuvan koko ajan kaikenlaista. Ja toisaalta, vaikkei stresseilta nyt ollakaan onnistuttu saastymaan, niin ehka ainakin omat gradu-huolet tuntuvat kotiin palatessa aika pienilta aasialaisiin harmeihin verrattuna.

Toivottavasti Etela-Intiassa paastaan viimein todella rentoutumaan :)

Angry monkeys & holy monks

Tanaan nepalilainen ystavamme johdatti meidat temppelille. Matkalla kohtasimme sopoja apinoita, jotka eivat osoittautuneet sittenkaan niin sopoiksi alkaessaan himoitsemaan kasissamme olevia kookospahkinanpaloja. Ellu saikahti nalkaista apinaa niin, etta joutui luovuttamaan oman siivunsa. Onneksi kohtaamisemme musisoivien buddhalaismunkkien kanssa oli vahemman dramaattinen. Seurasimme munkkien meditoimista, pyoritimme rukousmyllyja ja ihailimme maen paalta avautuvaa nakoalaa Kathmandun laaksoon. Huomenna jo kuitenkin jatamme taman jarisevan laakson ja matkaamme Janakpuriin.

Viimeisena iltanamme Lumbinissa vuokrasimme pyorat ja kavimme sunnuntaiajelulla Buddhan synnyinpaikalla seka luostarialueella. Buddha-paikassa oli rauhallista ja seesteista ja pyoraily vehreissa maisemissa oli parasta. Valitettavasti pimeys laskeutui kesken pyoraretken, joten muut nahtavyydet jaivat nakematta.

Eilen aamulla hyppasimme rinkkoinemme minibussiin, paamaaranamme paakaupunki Kathmandu. Matkatavarat bussin katolla, matka eteni popit soiden ja vuohia vaistellen varsin vauhdikkaasti. Tai niin luulimme, mutta huomasimme kuskin pitavan taukoja kovin usein, joten matkan arvioitu kesto kuudesta ja puolesta tunnista venahti yhdeksaan tuntiin. Jannittavien vuoristoteiden jalkeen laskeuduimme kuitenkin vihdoin Kathmanduun. Perilla kohteessa uusi nepalilainen tuttavamme auttoi meita loytamaan edullisen guest housen (torakoita, reika seinassa ja virkistavan jaakylma aamusuihku ei valttamatta ollut sita mita odotimme, mutta onneksi saimme vaihtaa huonetta) ja vei meidat illalliselle syomaan mainioita momoja. Sunnuntain maanjaristys sai meidat vahan jannittyneiksi eilen, mutta jaristys ei tapahtunut taalla Kathmandussa joten kaikki hyvin.

Rentoilua Lumbinin kylassa

16 tunnin matkustamisen jalkeen olemme viimein perilla Nepalissa. Matkaan mahtui yksi yojuna, kaksi bussimatkaa seka yksi jeeppikyyti. Nepalilaiseen jeeppiin muuten mahtuu helposti 23 matkustajaa.

Lumbini on rauhallinen pikkukyla, jonka kaupat sulkeutuvat 8-9 aikaan illalla ja jossa sahkot katkeilevat koko ajan. Ihanaa on se, etta ihmiset ovat rentoja, ymparilla ei pyori kymmenia riksakuskeja eika liikenteen melu haittaa tarykalvoja. Majatalomme kattoterassilta nakee sinappipeltoja ja jossain hyvin kaukana siintavat utuiset vuoret.

Huomenna ehka vuokraamme pyorat ja lahdemme retkelle katsastamaan Buddhan synnyinpaikan seka alueen temppelit.

Pikkujuttuja

Viimeinen paiva Varanasissa, vahan haikeaa. Majapaikka ja kaupunki ihmisineen ovat olleet ihania, ja vaikkei tanaan ehka tullutkaan varsinaisesti tehtya niin paljon, koko ajan on ymparilla nahtavaa: katukauppiaiden tomaatit, perunat, kurpitsat ja munakoisot punotuissa koreissa kauniissa riveissa ja pinoissa, vanhan kaupungin kapeat kadut, joilla kulkukoirat nukkuvat paivan paahteessa, lehmat keskella vilkkaita risteyksia, ja vaikka kaikki hakkaavat toisilleen torviaan taukoamatta, lehmat ohitetaan sievasti. Gurujen valkoiset, pitkat parrat ja oranssit kaavut, valtavia kuormia painsa paalla kantavat naiset, katoilla nukkuvat ihmiset, apinoiden valtaama talon raunio, naruilla kuivuvat varikkaat vaatteet, Ganges puolikuudelta sinisessa aamussa. Viuhkan muotoinen yliopistoalue, sienten mallisiksi leikatut puut, paakirjasto, johon ei paase ilman passia. Herttainen taloustieteiden opiskelija, joka hyppaa pyoransa selasta jutellakseen kanssamme, riksakyyti kahden valkoisiin pukeutuneen papan kanssa. Ruokien, parfyymien ja suitsukkeiden tuoksu kotikadulla, majatalon uskomattoman ihana ruoka, suloiset pikkukoululaiset, jotka huutavat hello!

Mutta rinkat on taas kerran pakattu, aika lahtea tinkaamaan riksakuskien kanssa ja suunnata rautatieasemalle. Huomenna tahan aikaan Lumbinissa, Buddhan synnyinkaupungissa!

Hyvat, pyhat papat

Varanasissa on hyva olla. Majoitumme vanhassa kaupungissa vahan rauhallisemmalla alueella, joten riksakuskit ja kaupustelijat eivat ole koko ajan kimpussamme. Guest housemme yhteydessa on myos silkkikauppa, jossa ihana pappa esitteli meille laatuhuiveja ja kertoi viisauksiaan. Ostimme papalta pitkahihaiset, kasintehdyt paidat joilla voimme suojautua moskiitoilta ja joita voimme pitaa temppeleissa. Yolla satoi kovasti, joten tanaan saa on ollut hieman viileampi, mika on hyvin tervetullutta vaihtelua tahan vallitsevaan nihkeyteen. Tarkoituksemme oli nousta tanaan auringon kanssa yhta aikaa ja menna katolle kuvaamaan Gangesia. Kellon soidessa kaansimme kuitenkin kylkea ja totesimme auringon nousevan huomennakin. Kamerani lakkasi toimimasta Agrassa (lieko Taj Mahalin mahtavuus ollut liikaa sille), joten paitamyyjapapan johdolla ostin uuden. Haluaisin kuvata naita ihmisia jatkuvasti: naisia kauniissa sareissaan, kapealanteisia miehia, veikeita lapsia ja turbaanipaisia vanhuksia. Tiedamme ettei se ole kovin soveliasta, mutta otamme toisinaan salakuvia.

Kohtasimme tanaan myos toisen viisaan papan. Han oli pyha pappa, joka vei meidat temppelille ja opetti muutaman sanan hindia ja sanskritia. Pappa kehotti meita tulemaan tanaankin illalla ghatille seremoniaan ja tuomaan kukkia ja suitsukkeita. Mutta viela emme tieda minne tiemme meidat vie!

Kultainen kolmio ja pyha kaupunki

Delhista matka on edennyt vauhdilla.
Kallis automatkamme osoittautui rahanarvoiseksi. Jaipur oli kaoottisen Delhin jalkeen mukava nahtavyyskaupunki. Jaipurista matka jatkui kohti Agraa. Delhi-Jaipur-Agra -reittia kutsutaan myos kultaiseksi kolmioksi. Kuskimme tarjosi meille aamuchait kadunvarsikuppilassa matkan varrella ja lauloimme hanelle suomalaisia lauluja. Kuskin lahteminen oli vahan haikea hetki, ehdimme kuitenkin jo vahan ystavystya niin monen yhdessa vietetyn paivan aikana kielivaikeuksista huolimatta. Meita alkoi harmittaa kun kuulimme etta, matkatoimiston pomot maksoivat kuskille kuukausipalkkaa vain murto-osan siita summasta, mita meidan yksi matkamme maksoi. Niinpa ostimme hanelle muistoksi englannin oppikirjan. Vanha kun oli resuinen, oljyinen ja vanha kuin taivas.

Taj Mahal on nyt nahty. Se oli juuri niin uskomaton kuin kuvista on voinut kuvitella! Onneksi olimme kuulleet etta hyva vierailuaika on aamunkoitteessa, ja vaikka aurinko jo paistoikin perille paastyamme, saimme kiertaa palatsin rauhassa ilman ymparilla haseltavia hannystelijoita.

Olemme myos selvinneet ensimmaisesta junamatkastamme Agrasta pyhaan kaupunkiin Varanasiin. Meilla oli makuupaikat kolmen intialaisen kanssa samassa loosissa. 13-tuntinen matka sujui hyvin rinkat sankyyn lukittuna ja reput tyynyna, eivatka vessatkaan olleet kovin paljon suomivastinettaan kamalampia.

Juuri asken kavimme katsomassa hindurituaalia Ganges-joen varrella. Suitsukkeiden tuoksu ja savu seka soivat kellot loivat yhteenkuuluvuuden tunnetta valkoisten ja intialaisten valilla suuressa vakijoukossa.

Pyhasta kaupungista matkamme jatkuu parin paivan paasta Nepalia kohti.

Turistit Delhissa

Hengastyttava Delhi. Taman paivan tavoitteena oli herata aikaisin, hankkia junaliput Agraan ja kayda tsekkaamassa kaupungin nahtavyydet. Nukuimme kuitenkin reippaat 11 tunnin younet, joiden jalkeen pakkasimme arvotavaroitamme noin kahden tunnin ajan Madventures-oppien mukaisesti kettureppuihimme ja erinaisiin piilopaikkoihin. Ehka opimme hieman nopeammiksi jossain vaiheessa reissua. Taman jalkeen lahdimme nalkaisina (virhe!) etsimaan aamiaista ja junalippuja. Lonely Planetin jattaminen hotelliin osoittautui myos jokseenkin kalliiksi virheeksi. Nimittain, sen sijaan etta meilla olisi kakkosluokan junaliput Agraan, meilla on nyt oma autonkuljettaja Jaipuriin ja Agraan seka ensimmaisen luokan junaliput Varanasiin ja Gorakpuriin. Tasta lystista maksoimme tietysti aivan liian monta rupiaa, mutta nain kay kun tekee nalkaisena paatoksia ja luottaa matkatoimiston kylttiin jossa mainitaan 'government'. Kuljettajamme sentaan on mukava vaikka puhuukin aika vahan englantia (mutta kuuntelee Justin Bieberia) ja luulee meidan olevan surullisia jos emme hymyile jatkuvasti... Han vei meidat myos Lootustemppelille, jonne sipsutimme paljain jaloin ja kuuntelimme nuorten bahai-tyyppien juttuja. Vaikka yolla jarisi maa ja hovioikeuden edessa rajahti pommi, olemme olleet turvassa. Huomenna kohti pinkkia kaupunkia!

Jet-laget ar framme!

Ollaan oltu kohta kokonainen paiva Delhissa. Saavuttiin utuiseen 27 asteen lampoon paikallista aikaa viiden jalkeen aamulla. Vaihdettiin ennakkoon varattu jokseenkin luotaantyontavalla alueella sijainnut hostelli vahan fiinimpaan hotelliin, missa ollaan nyt kaksi yota. Perjantaina junaillaan Agran turistirysaan ihailemaan Taj Mahalia, mista sitten otetaan suunta kohti Nepalia.

Taalla on kuumaa ja kosteaa, kamalasti vakea, kulkukoiria, riksoja, mopoja, autoja ja melua. Pahimman sokin itselleni meinasi kuitenkin aiheuttaa hajut, koirien reviirinmerkkaukset ja kadunvarsien roskalajat kun yokottavat aika tehokkaasti. Eka ruokailukin oli vahan jannittava, toivotaan, ettei Delhi belly yllata!

Kuvia ja muuta myohemmin, ajattelin vaan ilmoitella, etta elossa ollaan :)

ps. erityisterkut Sanelle ihanasta tekstarista, anteeksi, en ehtinyt vastata! Ootte ajatuksissa :)

Iik!

Lento Delhiin on enää kahden yön päässä, joten kai munkin olisi aika avata sanainen arkkuni.

Perhoset ovat löytäneet reittinsä mahaani, vaikka vielä eilen en oikein tajunnut, että ihan kohta ollaan menossa. Korkkasin tänään kuitenkin maitohappobakteeripurkin ja yhtäkkiä kaikki alkoi tuntua paljon konkreettisemmalta. Olen tämä illan pakannut Piian luona Turussa rinkkaa. Enää en jaksa stressata siitä, onko kaikki tarpeellinen mukana vai ei. Eläähän siellä perilläkin ihmisiä, ja selviävät päivästä toiseen, joten miksei sitten mekin.

Aika on mennyt kamalan nopeasti, koko kesä vaan hurahtanut ohi. Kaikki pieniltäkin tuntuvat jutut on tuntunut tavallista tärkeämmiltä. Oon pessyt mattoja, käynyt äidin kasvimaalla, pyöräillyt Oulun valoisassa yössä, käynyt torikahveilla, katsellut Saanaa kotipihalta ja järvimaisemia kanootin kyydistä, riidellyt ja sopinut siskon kanssa ja viettänyt aikaa maailman parhaassa kainalossa.

Vaikka odotankin jo kovasti temppeleitä, basaareja, jooga-kurssia, Nepalin vuoristoilmaa, Vietnamin saaristoa ja mitä kaikkea näiden väliin ikinä mahtuukaan, niin silti kesällä mielessä pyöri eniten se hetki, kun näkee taas ne tutut kasvot, jotka karkasi viikko sitten Kiinaan. Käytännön asiat, kuten Ellun pohtimat vakuutukset, tuntui jotenkin kaukaisilta jutuilta, joiden ajattelin hoituvan itsekseen (melkeen hoituivatkin niin :)). Nyt on kuitenkin laukut pakattu, taskussa paikallista valuuttaa ja lentolippuja Helsingistä Intian, Thaimaan ja Kiinan kautta takaisin tammikuun pakkasiin. Vähän jänskättää.

Lopuksi laulu vanhemmille, jotka kuitenkin huolehtii enemmän kuin on terveellistä :)

Kuullaan Intiasta!

<3: Tuuli

Hilloa!

Reissuvalmisteluihin menee yllättävän paljon a.

Sunnuntaina ostettiin Juulin kanssa paluuliput. Tultiin siihen tulokseen, että paluuajankohta joulukuussa korkeimman sesongin aikaan nostaa lentohintoja niin roimasti että kannatti ostaa paluu jo nyt. Palataan siis Bangkokista 13.12. hintaan 405e ja aikaan 17h.

Eilen aloitin päivän pistämällä vajaa pari sataa molempiin käsivarsiin. Oli nimittäin viimeisen japanin aivokuumepiikin sekä lavantaudin aika. Lääkkeistä jäljellä vielä Malariat.

Iltapäivällä jatkoin shoppailemalla hyttysverkon, taskulampun, jeesusteippiä, lukkoja sekä rahavyön. Nyt alkaa olla varusteet hyttysmyrkkyä ja haavasprayta vaille kasassa.

Matkasuunnitelma on nyt hioutunut niin pitkälle että ollaan päätetty Jatkaa Delhiin saavuttuamme suoraan rajan yli Nepaliin ja vasta sen jälkeen tutkia Intiaa. Tämä siksi, että Nepalista ei pääse kätevästi lentämään tuleviin kohteisiin. Niinpä suunnitelma näyttää nyt tältä:
Intia (menolento)
Nepal
Intia
Thaimaa
Laos
Vietnam
(Kambodza jos ehtii)
Thaimaa (paluulento)

Intiassa kohteita ovat Agra (Taj Mahalin oleskelupaikka), Varanasi, Goa, Kerala, Mumbai.

Paperisodankäynnistä sen verran, että tänään laitoin viisumiprosessin Intiaan vireille. Suomen kansalaiset saavat Intiaan saapuessa nk. On arrival-viisumin 30 päiväksi. Tässä huono puoli on kuitenkin se, että maasta poistuttaessa viisumi raukeaa ja palatakseen Intiaan on odotettava kaksi kuukautta. Tämähän ei meidän Nepal-suunnitelmiin sovi, joten joudutaan anoa 6kk viisumia plus lisäentryä jolla pääsee maahan takaisin Nepalin reissun jälkeen. Yhteensä tähän lystiin kului 50e viisumista sekä 12e lisäentrystä. Viisumin liitteeksi vaaditaan myös todistus matkavakuutuksesta.

Allekirjoittaneella enää siis matkavakuutus hommattavana ja sitten alkaa paperisota olla voitettu. Pian voikin alkaa miettiä raha-asioita, eli mitä valuuttaa vaihtaa... ja ennen kaikkea mistä sitä hilloa saisi!

Tulevaisuus turvattu

Lähiaikoina allekirjoittanut on keventänyt kukkaroaan turvatakseen viihtyvyyden reissussa.

Maanantaina kävin piikittämässä itseeni ensimmäisen 130 euron arvoisen Ixiaro-piikin. Ixiaro siis turvaa japanin aivokuumeelta. Toinen piikki on otettava tasan 28 päivää ensimmäisen jälkeen, ja näin tapahtuu sillä aika kakkospiikille on jo varattu. Samassa rytäkässä otan sitten myös lavantaudin.

Lisäksi tiistaina ostin Merrellin Siena sandaalit. Inhoan tarrallisia sporttisandaaleja, mutta halusin kuitenkin hyvät kengät, sillä tullaan kävelemään paljon. Nämä ovat varvassandaalien ja sporttisandaalien risteytys ja tuntuvatkin mukavalta!

Edellisen kamerani hajottua aavikkosafarin sekä poikaystävän korjailun jäljiltä jouduin ostamaan myös uuden kameran. Koska luonteeltani muistutan välillä Tasmanian tuholaista, päätin että tätä kameraa en tuhoa. Siispä ostin iskun- ja vedenkestävän kuvaamislaitteen! Ja mikäli uitan tätä vahingossa hiekassa, voin pestä sen itse! Siinä on myös hyvät zoomit sun muut kuvaamiseen vaikuttavat ominaisuudet joista en itse paljon tiedä, vaan annoin Tuomaksen löytää parhaimman vempaimen laatuaan. Verkkokaupasta, halvalla, suosittelen.

P.s. Tuuli ja Juuli, kirjotelkaa teki välillä tänne, jooko.

Piikittelyä

Noniin.
Nyt on Japanin aivotulehdus ja lavantautireseptit hyppysissä. Japanilainen tulikin parikymppiä halvemmaksi kun muhun pistetään uusi Ixiaro, joka on 2 piikkiä, yks piikki 140 e.

Aika on varattu tokalle pistokerralle, joka pitää tapahtua 28 päivää ensimmäisen jälkeen. Tokalle sen tähden, että ekan aikaan Heinäkuussa YTHS on kiinni. Pitää koittaa saada joku piikittämään mut silloin ekan kerran. Lisäksi silloin pistokerralla varaan ajan malariakeskusteluun. Malarialääkkeitä nimittäin on monta, ja pitää laskeskella kuinka kauan oleillaan malaria-alueella ja päättää sen mukaan minkä hintaiset ja tyyppiset tabut ottaa.

Nyt kun otan vielä supervakuutukset niin fiilis on turvattu. Sehän ei tietenkään mitään vielä meinaa, mutta eipähän tarvitse stressata matkalla!

Matkavakuutus: Mission Impossible

Matkavakuutuksen ottaminen on osoittautunut yllättävän hankalaksi yli kolme kuukautta kestävälle matkalle.


Tein tänään täsmäiskut Trygiin, Ifiin, Pohjolaan ja Kilroylle.

Itselläni on vakuutukset Nordean kautta Trygissä. Trygin jatkuva matkavakuutus on kuitenkin voimassa vain 3kk, eikä sitä ole mahdollista laajentaa loppureissun osalta. Tämä jäi siis heti kättelyssä pois.

If...

SOOL:in jäsenenä minulla on myös OAJ:n liittovakuutus Ifillä.
Voimassa: 45vrk, pystyy laajentaa.
Yhteishinta: 178,06 e.
Matkasairaus ja tapaturman hoitokorvaus: ilman ylärajaa
Matkatapaturman haittakorvaus: ei käynyt ilmi, mahdollisesti ilman ylärajaa.
Kuolema: kotiinkuljetus
Matkatavarat: erillinen matkatavaravakuutus (850 e, omavastuu 50 e)
Matkavastuu: erillinen matkatavaravakuutus
Matkaoikeusturva: erillinen matkatavaravakuutus (8 500 e, omavastuu 20 %, väh. 170 e.)
Erillinen matkavakuutus: 47 e
Loppusumma: 225 e


Pohjolan Eurooppalainen-matkavakuutus

Voimassa: 3 kk, pystyy laajentaa
Yhteishinta: 193 e.
Matkasairaus ja tapaturman hoitokorvaus: Ei ylärajaa, ei omavastuuta
Matkatapaturman haittakorvaus: 30 000
Kuolema: 5000
Matkatavarat: 850 e, ei omavastuuta
Matkavastuu: 170 000, omavastuu 150 e
Matkaoikeusturva: 8 500, omavastuu 15%, väh. 200.


Kilroyn Gouda Super ja Standard

Voimassa: 3 kk, pystyy laajentaa
Yhteishinta: 236 e tai 187 e
Matkasairaus ja tapaturman hoitokorvaus: ei ylärajaa
Matkatapaturman haittakorvaus: 30 000 e tai 20 000 e
Tapaturmainen kuolema: 30 000 e tai 10 000 e
Matkatavarat: 1250 e tai 700 e , ei omavastuuta
Matkavastuu: Henkilö- ja esinevahingot 400 000 e tai 200 000 e
Matkaoikeusturva: 12 500 e tai 9 000 e
+ Gouda Super kattaa myös extremelajit.

Näistä parhaalta vaikuttaa Kilroyn Gouda, joko standard tai super. Super on ehdottomasti kaikkein kattavin, ja hintalaatusuhdekin kohdillaan. Pohjolan Eurooppalainen on hyvänä kilpailijana verrattuna Gouda standardiin.

Halvin vaihtoehto olisi yksinkertaisesti pitää reissu kolmen kuukauden mittaisena, jolloin jatkuva matkavakuutus pysyisi voimassa ilman laajennuksia.

Sininen postisäkki

Eilen postilaatikkooni oli tullut viesti postimieheltä. Viesti kehotti minua hakemaan suurikokoisen lähetyksen postista. Hallituskadun postissa minua odotti sininen, australialainen postisäkki. Säkin sisältä löytyi vielä ruskea pahvikuori, joka sisälsi kolme Lonely Planetin matkaopasta. Yhden kullekin reissaajalle.

Aiemmin olin jo käynyt lainaamassa puolet kirjaston matkaoppaista. Lainasin mm. oppaat Laosista, Etelä-Intiasta, Vietnamista, Thaimaasta ja Indonesiasta. Kirjat ovat Globetrotterilta, Rough Guidesilta ja Suomalaiselta matkaoppaalta, jotta saisi vähän eri perspektiivejä. Lisäksi mukaan tarttui Matkasuunnittelun opas, Juha Remeksen Tunne Aasia ja Backbacker's Bible. En ole ehtinyt pahemmin tutustua vielä matkaopuksiin, saati gradukirjoihin, joita oikeasti pitäisi lukea jos aikoo saada gradun valmiiksi ennen reissua.

Tuuli on saanut jo reseptit rokotteisiin, ja allekirjoittaneella on aika terkkarille juhannuksen jälkeen. Rokotteista tulee kunnon potti, jos otetaan kaikki mitä alueelle suositellaan.

Perusrokotteet, jotka saa ilmatteeksi:
MPR (tuhkarokko, sikotauti, vihurirokko)
Polio
Jäykkäkouristus

Muut suositeltavat:
Hepatiitit A+B
Japanin aivotulehdus
Lavantauti
Malaria

Eniten kukkaroa laihentaa japanin aivokuume, jota otetaan kolme piikkiä. Yhden shotin hinta on 96,61 e. Myös hepatiitteja pitää ottaa kolme, kaksi ennen matkaa ja viimeinen puolen vuoden päästä. Yhteensä 3 piikkiä hepatiitteja, 3 aivotulehdusta ja lavantauti kustantaisivat 454,20 e, siis enemmän kuin lentoliput! Hepatiitit sain tosin itse jo vuonna 2009 ennen viime Intian matkaa. Tähän päälle vielä malariatabletit, joiden hintatietoja en löytänyt tähän hätään. Toki on kyseenalaista, kuinka suuri riski tauti on todellisuudessa saada. Varsinkin japanin aivokuumeesta ja malariasta löytyy melko ristiriitaista tietoa ja tilastoja. Malariatabuissa mietityttää myös niiden pahamaineiset sivuvaikutukset. Toivottavasti terkkari osaisi sanoa mitkä piikit ottaa jotta säilyy hengissä!

Vihdoin se on totta!

Lentoliput Aasiaan oli tarkoitus ostaa jo huhtikuussa, mutta se ei onnistunut sillä meiltä puuttui Kilroyn nuorisoalennukseen oikeuttavat kansainväliset opiskelijakortit. Ne tilattuamme ja saatuamme koitti tämä päivä!

Pidimme juuri äsken puhelinkonferenssin, ja saimme vihdoin tilattua lennot! Jee! Syyskuussa suuntaamme siis nokat kohti Aasian mannerta. Kannatti odotella ISIC-opiskelijakorttia, sillä saatiin lennot Delhiin 330 eurolla, kun normaalihinnasta olisi joutunut pulittaa reilut 1000 e.

ti 6.9.2011, Finnair
Lähtee: 20:10 Helsinki
Saapuu: 05:25 Delhi + 1 päivä
Matka-aika: 06:45

Aiemmin päivällä kokoonnuttiin suunnittelemaan reissua ja saatiinkiin matkasuunnitelmia jo vähän lyötyä lukkoon.

Matkasuunnitelma:
-Yhdensuuntaiset lennot
-Aikaa 3-4 kk
-Käydään:
Intia,
Nepal,
Laos
-Ehkä:
Vietnam,
Kambodza,
Thaimaa,
Malesia
Indonesia
riippuen siitä miten aikaa riittää.


Niin, ja todettuamme että Lonely Planetin matkaoppaat ovat loppuunkaluttuja ja niiden kohteet turistien pilaamia, päätimme tilata kolme opusta kahden hinnalla - Australiasta - ilman toimituskuluja! Kirjamme kertovat Intiasta, Nepalista ja kaakkois-Aasiasta.

Ei tätä ole vielä oikein tajunnut.

69 again!

Tänään ostamme lentoliput pitkään haaveissa olleelle Aasian matkalle.
Tarkoituksena on lentää Finnairilla Delhiin kuudessa tunnissa. Lähtöpäivä on 6.9. eli jo tutuksi tullut luku 69, juhlimmehan viime viikollakin yhteisiä 69-vuotissynttäreitä jo toistamiseen.
Watch out Asia, here we come!